Maanantaina äänestettiin kirkkovaltuustoissa ympäri Suomea edustajat kirkolliskokoukseen sekä hiippakuntavaltuustoihin. Vaalitulos oli kannaltani hieno: tulin valituksi hiippakuntavaltuustoon. Näen tuon vaalituloksen Jumalan johdatuksena. Minun aikani ei ollut vielä mennä edustamaan kirkolliskokoukseen. Sinne pääsy oli kuitenkin aika lähellä. Parasta on se, että saa kulkea Jumalan johdattamaa tietä. Läheskään aina ei voi etukäteen aavistaa minne se tie vie.
keskiviikko 15. helmikuuta 2012
torstai 9. helmikuuta 2012
Panda-kakku
Bloggaaminen on jäänyt vähemmälle, kun monet kiireet ovat painaneet päälle. Lapsen synttäreitä oli hauska järjestellä, vaikka paineet vaikuttivat etukäteen isoilta. Lapsi tilasi kakunkoristeeksi jonkun Disneyn värikkään kuvan, mutta sain puhuttua kuvaksi kaksivärisen ja mielestäni helpomman aiheen. On haasteellista tehdä kakunkoriste joka on tasooni nähden tarpeeksi helppo ja kuitenkin näyttävä. Tämmöinen siitä tuli:
Synttäreillä oli aika monta poikaa, joten ohjelman järjestäminen olisi voinut olla myös oma haasteensa. Mutta onneksi mieheni oli hoksannut kutsua tutun taikurin paikalle. Ilta oli siten näin aikuisen näkökulmastakin oikein sujuva ja hauska.
Tilaa:
Kommentit (Atom)