En ole ollut koskaan fanaattinen kreationisti, vaikka olen toki uskonut satasella että Jumala on luonut maailman. Rippikoulussa opetettiin, että 1. Mooseksen kirja ei ole biologian oppikirja. Se vain selittää kuka on kaiken tehnyt ei siis sitä miten. Tämä asia vaivasi minua tietyllä tapaa. Jätin asian kuitenkin taka-alalle. Uskoin ja uskon edelleen, että Jumala, Kaikkivaltias tulee selittämään sen minulle.
Nyt moni asia on saanut minut pohtimaan luomisuskon ja ns tieteellisen maailmankuvan eroa. Netistä löytyy monia mielenkiitoisia artikkeleita, joissa on hyviä kreationismnia tukevia todisteita. Tässä esikerkkejä kysymyksistä joita tuolta nousee:
Mitä oli ennen alkuräjähdystä? Mistä materia tuli? Miten se tuli ei mistään yhtäkkiä sattumalta?
Miksi on tärkeää kristitylle uskoa, että Jumala loi ihmisen? Miksi Jeesuksen piti kärsiä ristin kuolema? Siksi että saisimme syntimme anteeksi ja saisimme ikuisen elämän. Synti tuli ihmiskunan osaksi ensimmäisen ihmisen kautta. Lankesiko syntiin siis Cro Magnonin ihminen vai Australopithecus afarensis? Jumala loi meidät omaksi kuvakseen, siis apinaksiko?
Miten on mahdollista, että ympäri maapalloa tehdään löytöjä eläinten joukkokuolemista erikoisissa paikoissa. Ne ovat hautautuneet äkillisesti mudan tms alle ja fossiloituneet. Tätä on selitetty suurella luonnon katastrofilla...tulvalla. Eikö kerran ollutkin suuri tulva, jossa koko maailman eläväiset menehtyivät? Vain pieni valittu osa pelastui... Jostakin löysin artikkelin, että suuren tulvan jälkeen on ilmasto äkillisesti kylmentynyt. Siitä on helposti seurannut jääkausi.
Kuinka on mahdollista, että luolamaalauksissa on ihmisiä metsästämässä dinosauruksia? Miten luolamiehet ovat tienneet dinosaurusten olemassaolosta? Osasivatko he kaivaa esiin fossiileita ja rekonstuoida löytämistään luista eläimiä? Vai oliko mahdollista, että nämä elivät yhtä aikaa? Jos dinosaurukset elivät kymmeniä miljoonia vuosia sitten, miten voi löytyä luu, joka ei ole fossiloitunut?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti