Jom Hashoah

Tänään oli tavallinen, mutta kiireinen työpäivä. Illalla oli  ensin keskittymistä lasten koulu- ja harrastusasioihin. Sitten oli kirkkoneuvoston kokous ja vielä lopuksi osallistumista partiolaisten reppujen pakkaamiseen. Kova pakkanen sai äidin huolestumaan partiolaisten pärjäämisestä, vaikka taitaisi olla hyvä antaa luonnon opettaa. Itse palelen niin herkästi, että mikään vaatekappale ei tunnu riittävältä jos pakkasta on enemmän kuin -15.


Päivä hurahti siis vauhdilla monien asioiden kimpussa. Nyt ehdin miettiä koneen äärellä hetken asioita, joita tänään muistellaan koko maailmassa. Tänään on holokaustin muistopäivä sekä vainojen uhrien muistopäivä. Holokausti on asia josta  ei edelleenkään saisi vaieta vaan nimenomaan tietoa tulisi jakaa. Pitäisi  kysellä, minkä verran aiheesta puhutaan kouluissa. Näitä miettiessäni, pohdin kysymystä, mikä asia saisi nykypäivänä ihmiset sankoin joukoin polvistumaan yhteiseen rukoukseen. Sotien aikana suomalaiset rukoilivat paljon. 


Tähän väliin myös lohdullista asiaa. On virkistävää joskus tavata ihminen, joka on jokin aika sitten tullut uskoon ja on siinä uskossaan saanut kasvaa ja oppia uusia asioita. Kun itsellä jokin asia tuntuu takkuiselta, niin tuo ihminen rohkaisee luotamaan Herraan. Siinä hetkessä tuntee sellaista ensirakkauden säteilyä, jota uskossaan tuoreella ihmisellä on yllin kyllin. Se tulee tietenkin Jumalalta.