keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Herätysliikkeet ovat kirkon rikkaus




Olen elänyt vajaat parikymmentä ensimmäistä vuotta elämästäni Lapissa, tuntureiden juurella. Tuona aikana opin tuntemaan Herrani Jeesuksen. Muoniossa asuessani sain hyvän pohjan kristinuskon tuntemiselle. Kirkkoherran pitämä raamattupiiri antoi hyvät eväät nuorelle uskovalle. Osallistuin rovastikunnallisiin Raamattu- ja rukousviikonloppuihin naapuriseurakunnissa. Niissä olin useimmiten melkein ainoa nuori. Silloin koin, ettei ikäeroa katsota Jumalan lasten välillä.

Kaikki hengelliset tilaisuudet olivat tavallaan seurakunnan tilaisuuksia, eivät herätysliikkeen, vaikka paikkakunnalla vaikuttivatkin voimakkaasti herätysliikkeet. Oikeastaan kaksi herätysliikettä toimi aktiivisesti seurakunnassamme tuohon aikaan. Silti kaikki olivat yhtä seurakuntaa.
Muuttaessani Ouluun oli toisaalta edessä herätysliikkeitten runsautta ja erilaisten tilaisuuksien vaihtoehtoja. Sai valita paikallisesta seurakuntalehdestä sivun kokoiselta palstalta, mihin menisi sanankuuloon. Mutta toisaalta koin, että nuo ryhmät olivat  monesti hyvin erillään toisistaan. Oikeastaan välillä oli vaikea löytää paikkaa seurakunnassa. Olin tottunut ajatukseen, että seurakunnassa jokaisen on kannettava kortensa kekoon. Etsin aina myös mahdollisuuksia toimia seurakunnassa vapaaehtoisena. 

Lakeuksille kotiutumisen jälkeen voin sanoa, että erilaisten herätysliikkeitten tunteminen ja yhteistyö erilaisten kristittyjen kanssa on ollut suurta rikkautta. Jumala toimii hyvin erilaisten ihmisten kautta. Olen halunnut olla rukoilemassa kristittyjen välisen yhteyden puolesta niiin täällä Pohjois-Pohjanmaalla kuin Lapissakin.

Yksi tärkeä kristittyjä yhteen kokoava tekijä on lähetystyö. Lähetystyöhön tarvitaan erityistä kutsumusta -niin tarvitaan myös lähetystyön tukemiseen. Lähetystyön tukemisen kautta opimme tuntemaan kristittyjä veljiä ja siskoja aivan toisenlaisissa olosuhteissa ja omat erilaisetkin uskontulkintamme jäävät taka-alalle. Lähetystoiminnassa olemme uskon ytimessä, toteuttamassa kirjaimellisesti Jeesuksen antamaa käskyä. Käskyyn liittyi lupaus, että Hän on kanssamme joka päivä maailman loppuun asti.

Herätysliikkeet ja lähetysjärjestöt ovat kirkon suuri rikkaus. Näitä tulee kirkon vaalia ja tukea kaikin mahdollisin keinoin. Ainakaan niitten toimintaa ei saa vaikeuttaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti